Lahti Fringe lauantaina 4.9.2021 - Lahden kansanopiston teatterikoulutus
Lahti Fringe 2021

Lahti Fringe lauantaina 4.9.2021

Teatterikoulutuksen lukuvuoden ensimmäinen julkinen ulostulo tapahtuu jälleen syyskuun ensimmäisen viikonlopun lauantaina 4.9.2021 yhteistyössä Lahti Fringe Festival kanssa. Teatteri I:n opiskelijat kiertävät Lahden keskustaa liikkeellisen performanssin ”Etsijät” muodossa ja Teatteri II levittäytyy ympäri kaupunkia katuteatterisooloesitystensä kanssa.

TEATTERI I – ETSIJÄT

Totuutta. Lämpöä. Lähintä vessaa. Itseä. Omaa paikkaa. Avaimia. Mitä sinä etsit? Mistä sinä etsit? Miten sinä etsit?
Teatteri I:n opiskelijat ovat ensimmäisen liikeopintojaksonsa aikana tutkineet kontaktia, yhteisen liikkeen löytämistä sekä julkista tilaa esitysympäristönä. Tuotoksena on syntynyt esitys Etsijät, joka vaeltaa halki Lahden keskustan pysähtyen Lahden torilla, Rautatienkadulla Sokoksen vieressä ja Trion Aleksanterinkadun puoleisen sisäänkäynnin edessä. Esitys on kokonaan liikkeellinen, eikä se sisällä lainkaan ääntä. Pysähtymispaikat ovat avoimia ja tasaisia julkisia paikkoja, joihin pääsee pyörätuolilla ja muilla liikkumisen apuvälineillä.
Esityksen ohjaajana ja koreografina toimii tanssija ja tanssinopettaja Meri-Tuuli Risberg.

la 4.9.2021 klo 11.30-12.30
paikka: Lahden keskusta
reitti: performanssi alkaa teatterin edestä osoitteesta Aleksanterinkatu 4 edeten reittiä Kauppatori – Sokoksen edusta – Aleksanterinkatu 24 aukio – Lanunaukio – Kauppatori

/ / / / / /

TEATTERI II – KATUTEATTERISOOLOT

Teatterikoulutuksen toinen vuosikurssi jalkautuu jälleen ympäri Lahden keskustaa useilla erilaisilla katuteatteriesityksillä. Kaikki 16 opiskelijaa on luonut sooloteoksen, joissa tullaan näkemään hyvin erilaisia ja opiskelijoiden itsensä näköisiä teoksia. Erillinen paikkakohtainen aikataulu tulee myöhemmin tapahtuman sivulle.

la 4.9.2021 klo 10.00-17.00

/ / / / / /

Kaikki esitykset tapahtuvat julkisella paikalla. Täten ne ovat avoimia ja ilmaisia, eivätkä ne vaadi ennakkoilmoittautumisia.
Tarkempi aikataulu valmistuu tapahtumapäiväksi, ja päivitetään Facebook-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/4107245929323966

Palaa sivun alkuun